Ajankohtaista

19.09.2024

Töissä Anstarilla: Anstarin projekti-insinööri Jenni Mäkelä

Hämeenkoskelainen Jenni Mäkelä on koulutukseltaan suunnitteluassistentti. Tällä hetkellä Jenni opiskelee toista vuotta rakennusinsinööriksi. Hän aloitti opinnot rakennusmestarina, mutta päätti ensimmäisen vuoden jälkeen vaihtaa rakennusinsinööripuolelle.

“Insinööriopinnot tarjoavat todennäköisesti enemmän hyötyä ja laajempia mahdollisuuksia omalla urapolullani”, Jenni kertoo.

Jenni kuvailee opintojaan työn ohessa haastaviksi, mutta palkitseviksi. Rakennusinsinöörin opinnot kestävät yhteensä neljä vuotta, ja toinen vuosi starttaa syksyllä. Jenni suorittaa opintonsa Tampereella, jossa läsnäolo-opiskelua on muutamana päivänä joka toinen viikko.

Jennin perheeseen kuuluu kaksi tytärtä ja mies. Tällä hetkellä Jenni kertoo harrastavansa lähinnä opiskelua, mikä vie suurimman osan hänen vapaa-ajastaan.

Työuraa takana jo toistakymmentä vuotta

Jenni aloitti uransa tekemällä seitsemän vuotta palkkimallinnusta suunnitteluassistenttina. Osa ajasta kului äitiyslomalla. Seuraava työpaikka löytyi Hämeenlinnasta. Jenni siirtyi Lujabetonille, jossa hän työskenteli kuusi ja puoli vuotta. Siellä tehtäviin kuului hormielementtien ja Luja Super -laattojen suunnittelua.

 

”Nykytyössä vastuu on kasvanut aiempiin työpaikkoihin verrattuna.”

 

Maaliskuussa 2024 Jenni aloitti Anstarilla projekti-insinöörinä. Hänen tehtäviinsä kuuluu palkkien mitoittamista ja mallintamista. Nykytyössä vastuu on kasvanut aiempiin työpaikkoihin verrattuna. Jennistä on mukavaa olla yhteydessä rakennesuunnitteluun ja tarvittaessa myös työmaalle. Tämä mahdollistaa tehokkaan kommunikoinnin ja sujuvat työprosessit.

Tasa-arvoinen työympäristö saa kehuja

Jenni päätyi Anstarille osittain ystävänsä suosituksesta. Hän tunsi entuudestaan henkilön, joka työskenteli Anstarilla ja joka suositteli yritystä lämpimästi. Jenni koki Anstarin hyväksi vaihtoehdoksi ja onkin ollut erittäin tyytyväinen valintaansa. Hän kuvailee työpaikan henkeä erinomaiseksi ja tasa-arvoiseksi, mikä ei aina ole itsestäänselvyys rakennusalalla.

 

“Anstarin vahvuus kilpailijoihin verrattuna on sen ketteryys ja toisaalta työntekijöiden vahvuuksien huomioiminen.”

 

“Olen päässyt mukaan mukavaan työporukkaan ja tuntenut oloni tervetulleeksi. Jennin mukaan Anstarin vahvuus kilpailijoihin verrattuna on sen ketteryys ja toisaalta työntekijöiden vahvuuksien huomioiminen. Työnkuvaa voidaan muokata oman osaamisen ja kiinnostuksen mukaan, mikä tekee työskentelystä mielekästä ja motivoivaa.

Jenni on työskennellyt sekä etänä että toimistolla, ja näkee molemmissa työskentelytavoissa omat hyvät puolensa. Etätyö mahdollistaa joustavan ajankäytön, kun taas toimistolla työskentelyssä on omat sosiaaliset ja yhteistyötä tukevat etunsa.

“Anstarilla työntekijöiden hyvinvointi ja ammatillinen kehitys ovat etusijalla. Tavoitteenani on valmistua rakennusinsinööriksi ja jatkaa uraa Anstarilla, jossa voin hyödyntää ja laajentaa osaamistani monipuolisissa projekteissa” Jenni päättää.

Tilaa uutiskirjeemme

ANSTAR NEWS

Anstar news on Anstarin asiakaslehti. Lataa viimeisin lehtemme PDF:nä.

Anstar news 1/2022

Anstar news 1/2021

Anstar news 1/2020

Anstar news 1/2019

Anstar news 1/2018

Seuraa meitä somessa