Ajankohtaista

13.06.2022

Toimitusaika ja toimitusvarmuus asiakaskokemuksen keskiössä

Asiakkaitamme kiinnostaa – hinnan lisäksi – kaksi vahvasti toisiinsa liittyvää asiaa: toimitusaika ja -varmuus. Mitkä muuttujat näihin asioihin sitten vaikuttavat?

Toimitusajan suhteen 90 prosenttia tilauksistamme on toimitettu viikon sisällä tilauksesta. Teemme tuotteemme itse tehtaallamme Lahden Villähteellä, mikä ei ole tällä alalla aivan tavanomaista. Tällä tavoin pystymme kuitenkin vaikuttamaan positiivisesti toimitusaikoihin- ja varmuuteen, kun tuotanto on vahvasti omissa käsissämme.

Suuri osa näistä yli 700 tuotteestamme löytyy varastostamme vakiotuotteina, mikä luonnollisesti nopeuttaa toimitusaikaa. Hyvin usein tällaiset varastotuotteista koostuvat tilaukset lähtevät asiakkaallemme jo seuraavana päivänä.

 

"Teemme tuotteemme itse tehtaallamme Lahden Villähteellä."

 

Valmiiden varastotuotteiden lisäksi varastoimme niin sanottuja puolivalmiita tuotteita, joista voi tehdä monia erilaisia vakiotuotteitamme. Tämän päälle tulee vielä tuotteet, joita lähdetään tekemään nollasta, mikä voi viedä aikaa viikosta useampaan viikkoon.

Myös vakiopakkauskoot nopeuttavat toimitusaikaa. Siksi vinkkaammekin asiakkaillemme mahdollisuuksien mukaan vakiopakkausten tilaamisesta, jos alkuperäinen tilaus on lähellä vakiopakkauksen kappalemäärää.

Toimitusaikaan voi vaikuttaa tietenkin merkittävästi myös tilaamalla ennakkoon. Aina kun vain mahdollista, tuotteet kannattaa tilata ajoissa ja sopia toimituspäiväksi toivottu päivämäärä. Näin toimitusaika on juuri haluttu. Mitä aikaisemmin tilauksen pystyy tekemään sitä parempi. Aina ennakointi ei onnistu, mutta tämä kannattaa pitää mielessä ja toteuttaa mahdollisuuksien mukaan.

 

Lähettämön riittävä kapasiteetti toimitusvarmuuden takeena

Nopeisiin toimituksiin ei riitä, että tavaraa on hyllyssä. Sen lisäksi toimitusvarmuuteen vaikuttaa ennen kaikkea lähettämön resurssit. Jos lähettämössä on ruuhkaa, tavara ei liiku mutkattomasti hyllystä eteenpäin. Siksi mitoitus on tärkeää tälläkin puolella.

 

”Asiakaskin voi vaikuttaa toimitusvarmuuteen.”

 

Tämän olemme huomanneet käytännössä. Siksi lähettämöömme on palkattu lisää henkilöstöä, vastaamaan kasvavaan kysyntään.

Asiakaskin voi vaikuttaa tilaustensa toimitusvarmuuteen. Esimerkiksi tilausta tehdessä huolellisuus on valttia. Jos tiedot ovat kerralla oikein, ei tilausta tarvitse muuttaa enää käsittelyvaiheessa. Vaikka muutos koskisi pientäkin osaa tilauksesta, sillä voi olla merkittävä ajallinen vaikutus toimituksissa. Kerralla kuntoon ja nopeasti tien päälle toimitukseen, siihen on hyvä pyrkiä!

 

Jari Vilkmanilla on yhteensä yli 30 vuoden kokemus Anstarilta ja vakioterästuotteiden maailmasta. Avainasiakaspäällikkönä Jarille on erityisen tärkeää sujuva yhteistyö asiakkaiden kanssa ja asiakaskokemuksen jatkuva parantaminen.

 

Tilaa uutiskirjeemme

ANSTAR NEWS

Anstar news on Anstarin asiakaslehti. Lataa viimeisin lehtemme PDF:nä.

Anstar news 1/2023

Anstar news 1/2022

Anstar news 1/2021

Anstar news 1/2020

Anstar news 1/2019

Anstar news 1/2018

Seuraa meitä somessa