Markkinaoikeudelta päätös Anstarin markkinointia koskevassa asiassa
Markkinaoikeus on tänään antanut päätöksen asiassa, jossa arvioitiin Anstarin markkinoinnissaan käyttämiä ympäristöväittämiä Anstarin kahdesta liittopalkkituotteesta. Markkinaoikeudessa arvioitiin myös, oliko Anstar menetellyt sopimattomasti jättäessään julkaisematta liittopalkkituotteita koskevat EPD-ympäristöselosteet niiden markkinoinnin yhteydessä. Asia tuli markkinaoikeuden käsiteltäväksi Anstarin kilpailijan Peikko Groupin tekemän hakemuksen perusteella.
Markkinaoikeuden mukaan Anstar ei ollut esittänyt sellaista luotettavaa todistelua, jolla se olisi näyttänyt, että tietyt markkinoinnissa käytetyt ilmaisut pitäisivät paikkansa.
Anstar harkitsee valittamista päätöksestä korkeimpaan oikeuteen
Anstar on eri mieltä markkinaoikeuden päätöksen kanssa ja harkitsee valitusluvan hakemista korkeimmalta oikeudelta.
”Pidämme todisteitamme selkeinä, ja ne perustuvat mielestämme luotettaviin laskelmiin ja ulkopuolisten asiantuntijoiden arvioon. Luotettavuus on meille keskeinen arvo toiminnassamme, ja meille on ensiarvoisen tärkeää, että asiakaslupauksemme ja tuotekuvauksemme ovat tarkkoja ja paikkansapitäviä. Meillä ei ole mitään salattavaa”, Anstarin toimitusjohtaja Tero Viljakainen sanoo.
”Vaikka olemmekin markkinaoikeuden päätöksen kanssa eri mieltä, ymmärrämme, että se saattaa aiheuttaa asiakkaissamme hämmennystä. Tästä olemme pahoillamme. Siksi on tärkeää, että tarkastelemme tuotteidemme markkinointikäytäntöjä tarkemmin ja selvitämme, miten voimme kertoa tuotteidemme ympäristövaikutuksista entistä selkeämmin ja täsmällisemmin. Kerromme tämän työn etenemisestä heti alkuvuodesta”, Viljakainen sanoo.
Päätöksen perusteella on myös todettavissa, että Anstarilla ei ollut lakiin perustuvaa velvollisuutta julkistaa EPD-ympäristöselostetta samaan aikaan ympäristöväitteen esittämisen kanssa. Anstar ei ollut menetellyt hyvän liiketavan vastaisesti tai muuten sopimattomasti jättäessään EDP-ympäristöselosteet julkistamatta.
Anstar ei ole julkaissut EPD-ympäristöselosteita julkisesti, koska se näkee rakennuskohdekohtaisen päästölaskennan antavan pelkkää tuotekohtaista laskentaa todellisemman kuvan. Anstar on jakanut EPD-selosteet suoraan asiakkailleen aina pyydettäessä.

