Ajankohtaista

21.08.2025

Miljoonainvestointi Lahteen – tehdaslaajennuksella vastataan kasvaneeseen kysyntään

TIEDOTE 
Julkaisuvapaa 21.8. klo 9.00
 
Lahtelainen perheyritys Anstar Oy toteuttaa historiansa suurimman, noin kolmen miljoonan euron investoinnin laajentamalla tuotantotilojaan Päijät-Hämeessä. Tuleva tehdaslaajennus kasvattaa valmistuksen kapasiteettia merkittävästi. Uusien tilojen on tarkoitus valmistua vuoden 2026 ensimmäisellä neljänneksellä. 

“Rakennusalan trendit tukevat yhä vahvemmin teollista esivalmistusta. Muun muassa valmiiksi betonoitujen liittopalkkien kysyntä kasvaa nopeasti, sillä ne säästävät aikaa ja kustannuksia työmailla sekä vastaavat modernin rakentamisen vaatimuksiin. Samalla myös liitososien kysyntä on kasvussa”, toimitusjohtaja Tero Viljakainen sanoo. 

 
Kysynnän kasvu vauhdittaa investointia 

Liitososien ja valmiiksi valettujen liittopalkkien kysyntä on kasvanut voimakkaasti Suomessa ja Euroopassa, erityisesti kaupunkirakentamisessa. 

Runkorakentamisen toimintaympäristö on murroksessa, kun lämpenevä ilmasto asettaa haasteita työmaalla tehtäville betonivaluille. Valmiiksi valettujen liittopalkkien edut korostuvat erityisesti kosteuden hallinnassa ja työmaan ajankäytössä. Samalla rakentamisessa vahvistuu suuntaus muuntojoustaviin ratkaisuihin, jotka parantavat tilankäytön kustannustehokkuutta ja joustavuutta rakennusten koko elinkaaren aikana. 

Toimintaympäristön muutokset sekä kasvava kysyntä ovat kannustaneet Anstaria investoimaan liittopalkkien tuotantoon ja tuotantotilojen laajentamiseen.  

”Laajennus antaa meille lisää kapasiteettia palvella sekä kotimaisia että kansainvälisiä asiakkaita. Tämän lisäksi se tehostaa tuotantoprosessejamme, jotta voimme vastata kiristyvään kilpailuun,” sanoo toimitusjohtaja Tero Viljakainen. 

 

Investointi kotimaassa luo työpaikkoja 

 Investoinnilla on myös laajempi yhteiskunnallinen merkitys, kun kotimainen tuotanto ja toimitusketjujen hallinta ovat rakentamisen huoltovarmuuden kannalta yhä tärkeämpiä. Päätös investoida Lahteen luo kymmeniä uusia työpaikkoja Päijät-Hämeeseen ja vahvistaa paikallista elinvoimaa. 

Anstar Oy on kasvanut voimakkaasti, ja liikevaihto on nelinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Kasvun myötä nykyiset tuotantotilat ovat käymässä vähitellen riittämättömiksi. Laajennus toteutetaan ennakoivasti, ja tuotanto jatkuu normaalisti koko hankkeen ajan ilman vaikutuksia toimituksiin.

”Teollisuuden trendi on ollut jo pitkään tuotannon ulkoistaminen tai sen vienti halvemman työvoiman maihin. Haluamme uskoa, että tuotteiden valmistaminen myös Suomessa on mahdollista jatkossakin. Kotimaan investoinneilla vahvistamme kilpailukykyämme kansainvälisesti ja varmistamme nopean palvelun kotimaan markkinoilla." Viljakainen jatkaa. 
  

Anstar Oy on suomalainen perheyritys ja betonirakenteiden liitososien sekä liittopalkkien asiantuntija. Yrityksessä työskentelee noin sata teollisuuden ammattilaista. Yli 40 vuoden kokemuksella Anstar kehittää ja valmistaa korkealaatuisia ratkaisuja rakennusteollisuuden tarpeisiin. Innovatiiviset tuotteet ja asiantuntevat palvelut tukevat asiakkaita tehokkaissa ja turvallisissa kiinnitysratkaisuissa. Anstar toimii kansainvälisesti ja on alan edelläkävijä tarjoten räätälöityjä ratkaisuja myös vaativimpiin kohteisiin. 

 

Tilaa uutiskirjeemme

ANSTAR NEWS

Anstar news on Anstarin asiakaslehti. Lataa viimeisin lehtemme PDF:nä!

Anstar news 2024

Seuraa meitä somessa